Kuukautistarinoita on just niin monta kuin meitä ihmisiäkin. Jokainen kierto ja keho on yksilöllinen. Kurkkaa löytyykö näistä tarinoista tuttuja tuntemuksia tai vertaistukea vaikealla hetkellä.
Olen aina ollut ujo ja varautunut, mutta varsinaisia tabuaiheita ei ole kotona ollut. Koulussa ”valistus” on ollut mitä on ollut, pakollinen paha opetussuunnitelman puolelta, jonka käytäntöönpanosta ei ole jäänyt juuri muistikuvia. Kyllä ne on itse ja kotoota opittu ne sukupuoliasiat. Toisaalta lapsuudenperheessä on aina voitu puhua, mutta toisaalta ei ehkä puhuttu näistä asioista kuitenkaan kovin syvällisesti.
Mitä vanhemmaksi me kolme siskosta kasvamme, sen avoimemmin käymme asioita läpi ja vitsailemme, että monen tyttären äidit ovat varsin vaarallisia, osaavat pestä veren materiaalista riippumatta. 😉😂
En muista aivan tarkkaan sitä kun menkat alkoi, saattoi olla kun olin viidesluokkalainen. Silloin ne olivat aika runsaat, kuten monesti aluksi, mutta erityisesti kipeät ja monia vuosia. Se tarkoitti sellaiselle tytölle poissaoloja koulusta, joka ei ihan mistä tahansa flunssasta pois jäänyt. Yläasteella luokkakaverin kanssa (poika) ryhdyttiin kutsumaan menkkoja ”teknisiksi ongelmiksi”.
En voinut lähteä ulos kävelylle, kun en voinut olla varma pääsenkö takaisin, liikunta pahensi asiaa. Särkylääke ja kauratyyny, paikallaan olo olivat ainoita vaihtoehtoja. Terveyskeskuksen iäkäs lääkärinainen ei meinannut uskoa, kun pyysin saada e-pillerit menkkakipuihin, tivasi uudelleen onko poikaystävää. Se jotenkin loukkaa yhä, mitätöi.
Nykyään menossa on 6:s tai 7:s e-valmiste ja tilanne on hallinnassa, pystyn elämään näiden oireiden kanssa. Kotoota ja mukana löytyy aina hyvä valikoima siteitä siltä varalta jos joku tuttu tai tuntematon tarvitsee, ja myös tamponeja löytyy, vaikken niitä ole koskaan käyttänyt.
Haluaisitko auttaa meitä antamaan mahdollisimman monipuolisen kuvan kuukautisista?
Kerro oma kuukautistarinasi!
Lomake ei tallenna sinusta mitään tietoja ja julkaisemme tarinat anonyymisti.
Köysitaiteilija ja valokuvaaja Tinttu tekee upeita, kantaaottavia teoksia moninaisista materiaaleista. Let it flowhun saimme nähtäville tämän upean valokuvateoksen ja Tinttu vastasi myös minimenkkahaasteen kysymyksiin.
Kuukautistarinoita – osa 4
Kuukautistarinoita on just niin monta kuin meitä ihmisiäkin. Jokainen kierto ja keho on yksilöllinen. Kurkkaa löytyykö näistä tarinoista tuttuja tuntemuksia tai vertaistukea vaikealla hetkellä.
Haluaisitko auttaa meitä antamaan mahdollisimman monipuolisen kuvan kuukautisista?
Kerro oma kuukautistarinasi!
Lomake ei tallenna sinusta mitään tietoja ja julkaisemme tarinat anonyymisti.
Jokainen tarina on tärkeä!
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Menkkaminihaastis – Rosa Meriläinen
Rosa Meriläinen on mm. toinen upean Ne: Kuukautiskirjan tekijöistä ja mukana monessa muussakin.
Menkkaminihaastis – Meri Mort, syklisyys ja kuun voima
Meri on joogaopettajakuvittajakirjailija, joka on sukeltanut syvälle syklisyyteen ja työskentelee sen kanssa monin eri tavoin.
Menkkaminihaastis – Tinttu Henttonen ja olkoon maljani ylitsevuotavainen -valokuvateos