Otetaanpa kohdullisen ihmisen ulkoisiin sukuelimiin liittyvät termit haltuun. Mikä on mitäkin, mistä ne löytyvät ja millaisia tehtäviä niillä on?
Vulva
Vulvaksi kutsutaan ulkoisia eli kehon ulkopuolelle jääviä naistyypillisiä, kohdullisen (tai vulvallisen, voit käyttää kumpaa sanaa vain) ihmisen sukuelinten osia. Näitä ovat häpykukkula, isot ja pienet häpyhuulet, klitoris, virtsaputken aukko ja emättimen aukko. Lisäksi samalla alueella sijaitsevat myös peräaukko ja väliliha vaikkei niitä vulvan osiksi varsinaisesti luetakaan.
Vulvasta käytetään joskus myös nimitystä häpy. Näihin vulvallisen kehon sukuelimiin voidaan viitata myös tosi monella muulla nimityksellä pimpistä pipariin.
Yläpuolella olevasta kuvasta voit kurkata missä vulvan eri osat sijaitsevat ja miksi niitä kutsutaan. Alta voit lukea tarkemmin näistä osista ja niiden tehtävistä.
Kaikkien vulvan osien muoto, malli ja väri voivat vaihdella eri ihmisillä paljonkin. Toisilla häpyhuulet ovat isot ja näkyvissä, joillain koko vulva on pikkuruinen ja melko piilossa. Sisemmät häpyhuulet voivat näkyä tosi selvästi ulompien häpyhuulien välistä ja itse häpyhuulet voivat olla keskenäänkin ihan eri väriset, muotoiset tai kokoiset.
Joskus aiemmin häpyhuulia nimitettiin isoiksi ja pieniksi häpyhuuliksi mutta koska niiden koko, muoto ja malli vaihtelee niin paljon, tästä on luovuttu ja nyt ne tunnetaan nimillä sisemmät ja ulommat häpyhuulet. Näistä voisi käyttää myös nimeä vulvahuulet, sillä sanaan häpy liitetään usein ihan turhaan sana häpeä. Sehän ei tähän asiaan liity mitenkään!
Klitoriksen ulospäin näkyvät osat voivat myös olla tosi monen muotoisia ja kokoisia. Tiesitkö muuten, että suurin osa klitoriksesta ei näy ollenkaan? Se jää häpykummun sisäpuolelle ja ulottuu tosi pitkälle vulvan sisäpuolella.
Karvat eli häpykarvoitus
Ja karvoitus se vasta vaihteleekin eri ihmisillä. Se voi olla paksua ja tuuheaa tai ohutta haituvaa. Punaista, vaaleaa, pikimustaa. Kähäräistä, sileää tai kaikkea siltä väliltä.
Karvojen kanssa pääset tosi pitkälle, kun muistat, että sun keho – sun valinta. Jos tykkäät karvoista, anna niiden kasvaa. Jos et, löytyy monenlaisia tapoja poistaa tai siistiä niitä.
Venuskukkula eli häpykukkula
Venuskukkula löytyy jalkovälistä. Sitä peittää rasvakerros ja tämä on myös se paikka, mihin sukuelinten karvoitusta kasvaa eniten jos on kasvaakseen. Toinen nimitys venuskukkulalle on häpykukkula. Häpy-sanaan liittyy kuitenkin usein hassu mielikuva häpeästä, jolla ei ole mitään tekemistä tämän tai muun kehoasian kanssa. Siksi venuskukkula voisi olla neutraalimpi nimi tälle tärkeälle kehon osalle.
Kukkula suojaa sen alta löytyvää häpyluuta ja siksi se tuntuu pehmoiselta rasvakerroksensa takia. Venuskukkula on nimensä mukaisesti kukkula eli se on hieman koholla ja sen alla, kehon sisäpuolella on häpyliitokseksi kutsuttu kohta, jossa lantioluut liittyvät toisiinsa. Joskus tätä venuskukkulaa ja tai häpykukkulaa sanotaan myös kukkulan sijaan kummuksi. Pieni kumpuhan se onkin!
Ulommat häpyhuulet eli ulommat vulvahuulet
Ulommat häpyhuulet eli vulvahuulet ovat venuskukkkulan lisäksi yksi näkyvimmistä vulvan osista. Ne voivat olla monen kokoiset ja keskenään eri kokoisetkin.
Ulompien häpyhuulien ulkopinnalla kasvaa usein karvaa ja ne ovat ihoa. Karvojen lisäksi niissä on myös tali- ja hikirauhasia. Joskus aikaisemmin ulompia häpyhuulia sanottiin isommiksi häpyhuuliksi mutta siitä nimityksestä luovuttiin, koska ne eivät ole välttämättä isommat kuin sisemmän häpyhuulet vaan niiden koko vaihtelee. Koko vaihtelee sekä eri ihmisillä mutta myös huulia keskenään verratessa eli toinen vulvahuuli voi hyvin olla isompi kuin toinen.
Ulompien häpyhuulien tärkeänä tehtävänä on suojata vulvan sisempiä osia, joista kohta lisää.
Sisemmät häpyhuulet eli sisemmät vulvahuulet
Sisemmät häpyhuulet eli vulvahuulet ovat nimensä mukaisesti sisempänä. Ne voivat olla monen kokoiset ja väriset. Myös keskenään aivan eri kokoiset. Aiemmin näitä nimitettiin virheellisesti pienemmiksi häpyhuuliksi mutta koska ne eivät ole välttämättä pienet, pienemmät tai kaikilla mitenkään piilossakaan, tästä nimityksestä luovuttiin.
Sisempien häpyhuulien hommana on suojata emättimen aukkoa. Ne ovat usein myös kosteat ja ne kosteuttavat vulvan osia esimerkiksi itsetyydytyksen tai seksin aikana. Sisempien huulten pinta on itseasiassa ihon sijaan limakalvoa. Siis samaa tavaraa kuin sinulla on vaikka suussa tai emättimen sisäpuolella.
Sisempien häpyhuulien tai vulvahuulien pinta voi olla epätasainen, röpelöinen ja tosi monen värinen. Sisemmät huulet saattavat myös näkyä ihan reilusti ulompien keskeltä tai olla ihan piilossa sen mukaan minkä mallinen juuri sinä olet. Useimmiten murrosiän aikana sisemmät huulet kasvavat vulvallisilla ihmisillä isommiksi ja alkavat näkyä enemmän ulompien huulien keskeltä tai välistä.
Klitoris
Tiesitkö, että klitoris on olemassa ihan pelkästään nautintoa varten? Siitä näkyy vain pikkuruinen osa ulospäin, sillä suurin osa klitoriksesta sijaitsee kehon sisäpuolella.
Klitoriksen ulospäin näkyvistä osista löytyvät yleensä sekä klitoris eli klitoriksen pää sekä sen huppu eli ihokaistale, joka peittää sitä osittain tai kokonaan. Klitoriksen toinen nimitys on häpykieli ja sen pää on suurin piirtein herneen kokoinen, toki eri ihmisillä se voi olla hyvin eri muotoinen tai kokoinenkin.
Klitoriksessa on myös samanlaista paisuvaiskudosta kuin penis ja se on kaikkein tuntoherkin osa naistyypillisiä sukuelimiä. Paisuvaiskudos nimensä mukaisesti paisuu kun ihminen kiihottuu seksuaalisesti. Klitoriksen paisuvaiskudos ulottuu kehon sisäpuolella todella pitkälle ja siksi koko vulvan alue onkin tuntoherkkä.
Immenkalvo tai oikeastaan emättimen aukon ympärillä oleva rengas
Immenkalvoksi kutsutaan emättimen aukon osittain sulkevaa ihopoimua, joka sijaitsee sisempien häpyhuulien välissä. Tämä ihopoimu on hyvin joustavaa sidekudosta ja se on jokaisella eri paksuinen ja muotoinen. Rengasmaisen poimun keskellä oleva aukko johtaa emättimeen ja sekin voi olla monella tavalla eri muotoinen.
Tästä aukosta esimerkiksi tamponi, kuukuppi, seksilelu, penis tai sormet pääsevät sisään. Samasta aukosta kuukautisvuoto ja mahdollinen vauva tulee ulos.
Jos emättimeen ei ole aiemmin työnnetty mitään, voin immenkalvosta eli tästä ihopoimusta sen venyessä ensimmäisiä kertoja, tulla muutama tippa verta. Tämä on aivan normaalia eiä sitä tarvitse säikähtää. Kalvo voi venyä esimerkiksi urheillessa, tamponia asettaessa tai seksin aikana.
Virheellisesti joskus puhutaan immenkalvon repeämisestä tai liitetään immenkalvo ylipäätään siihen onko ihminen neitsyt. Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään! Immenkalvo on joustava ihopoimu ja se mukautuu sekä venyy sen mukaan miten sitä käsitellään. Sen muodosta tai väristä ei voi myöskään päätellä onko ihminen harrastanut seksiä vai ei.
Virtsaputken aukko
Aika lähellä klitorista on pieni ja melko huomaamaton aukko. Tämä on se paikka, josta virtsa eli pissa tulee ulos. Emättimen aukolla on eri tehtävä ja siksi se löytyykin eri paikasta ja siitä voit lukea lisää seuraavaksi.
Emättimen aukko ja emätin
Rakkaalla osalla on monta nimeä. Emättimen lisäksi käytetään usein sanaa vagina. Vaginalla ja emättimellä tarkoitetaan koko sitä pitkulaista elintä, jonka toisessa päässä on kohdunsuu sekä kohtu ja joka aukeaa toisesta päästä sinne sisempien häpyhuulien eli vulvahuulien väliin.
Emättimen aukko on se osa emätintä, joka näkyy ulospäin ja joka on ylempänä mainitun immenkalvoksi sanotun ihopoimun ympäröimä. Tämä on se paikka, josta emättimeen mennään sisään oli se sitten kuukautiskuppi, kuukautislevy, sormet, penis tai tamponi. Emättimen aukko ja sitä ympäröivä ihopoimu eli immenkalvo tai pimpinreuna voivat olla monen näköisiä ja mallisia, kuten tuolla ylempänä todettiin..
Samalla tavalla tästä pääsee ulospäin ja tästä aukosta ulos tulevatkin siis esimerkiksi kuukautisvuoto tai alateitse synnyttäessä vauva.
Peräaukko ja väliliha
Varsinaisesti väliliha ja peräaukko eivät ole osa vulvaa mutta samalla alueella ollaan, joten jutellaan vähän myös niistä tässä kohtaa.
Peräaukko sijaitsee pakaroiden välissä. Sen kautta elimistöstä poistuu sekä ulostetta eli kakkaa että kaasuja.
Välilihaksi kutsutaan sitä aluetta, joka jää emättimen ja peräaukon väliin. Joskus välilihaa leikataan synnytyksen yhteydessä jos vauvalle pitää tehdä enemmän tilaa.
Ja vielä kerran kaikki yhdessä!
Tässä vielä kertaalleen kaikki ulkoiset osat vulvallisen sukuelimistä. Omaan kehoon kannattaa tutustua ihan rauhassa. Voit etsiä osan kerrallaan ja käyttää vaikka pientä käsipeiliä apuna. Mitä paremmin tunnet oman kehosi, sitä mukavampi sinun on pitää siitä huolta.
Sisäpuolella sijaitsevista osista, kohdunkaulasta, kohdusta sekä munasarjoista, munanjohtimista ja munasoluista voit lukea lisää täältä.
Liv Strömquistin sarjakuvateoksessa kyytiä saavat niin historia kuin luutuneet käsityksetkin kun sukelletaan naistyypillisen sukuelimen äärelle. Mikä se oikeastaan on ja miksi ihmeessä koko ihmiskunnalla tuntuu olevan niin moninainen suhde tähän osaan kehosta?
Kajon käsialaa ovat niin upeat tussilla tehdyt vulvapiirrokset kuin mielettömän hieno Vulvapositiivisuus-kirjakin. Katso lisää upeita vulvapiirroksia ja Kajon vastaukset menkkaminihaastattelun kysymyksiin.
NE: Kuukautiskirja on hersyvän hauska, suorapuheinen, täynnä tietoa ja upeasti kuvitettu kuukautispaketti, joka pitäisi löytyä kaikkien kuukautisten kanssa tekemisissä olevien hyllystä.
Vagina, vulva, emätin, siis mitä? – Ulkoisten sukuelimien anatomia haltuun

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Kirja: Kielletty hedelmä
Liv Strömquistin sarjakuvateoksessa kyytiä saavat niin historia kuin luutuneet käsityksetkin kun sukelletaan naistyypillisen sukuelimen äärelle. Mikä se oikeastaan on ja miksi ihmeessä koko ihmiskunnalla tuntuu olevan niin moninainen suhde tähän osaan kehosta?
Menkkaminihaastis – Kajo Välikangas, vulvataide ja vulvapositiivisuus
Kajon käsialaa ovat niin upeat tussilla tehdyt vulvapiirrokset kuin mielettömän hieno Vulvapositiivisuus-kirjakin. Katso lisää upeita vulvapiirroksia ja Kajon vastaukset menkkaminihaastattelun kysymyksiin.
Kirja: NE: Kuukautiskirja